Osakaskunnan kokous 2020

Sukevan yhteismetsän osakaskunnan kokous pidettiin tiistaina 7.3.2020 Sukevalla kyläkeskuksen parkkipaikalla. Sisätilat oli suljettu koronaepidemia johdosta. Paikalla oli kahdeksan osakaskunnan jäsentä.

Hoitokunnan puheenjohtaja Ari Sirviö avasi kokouksen ja totesi kokouksen oleva poikkeuksellinen virusepidemian takia, sekä että kokous pidetään ulkona ja osanottajien välimatka toiseen on reilu.

Kokouksen avausHoitokunnan puheenjohtaja Ari Sirviö avaamassa osakaskunnan kokousta 07.03.2020

Kokous-2020
Kokouksen puheenjohtaja Matti Pyy

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Pyy, sihteeriksi hoitokunnan sihteeri Erkki Shemeikka. Pöytäkirjantarkastajiksi ja samalla tarvittaessa äänten laskijoiksi Eino Väisänen ja Matti Vatanen.

Kokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus ja tilit vuodelta 2019, sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020.

Hoitokunnan erovuorossa ollut Erkki Shemeikka valittiin uudelleen sekä hänen henkilökohtainen varamies Paavo Korhonen.

Hoitokunnan puheenjohtajaksi valittiin Ari Sirviö ja varapuheenjohtajaksi Eino Väisänen. Tilintarkastajaksi valittiin KHT Kari Hyvönen ja varalle HT Juha Filopoff.

Osakaskunnan kokous hyväksyi hoitokunnan esityksen palkkioista ja päätti jakaa ylijäämää vuoden 2019 tuloksesta.

Kokouskutsussa ollut Sukevan yhteismetsän strategia 2021 – 2025 käsiteltiin ja hyväksyttiin.

Syksyllä on tarkoitus tehdä kesäretki Jämsässä järjestettävään Metkoon, mikäli se vaan on mahdollista virusepidemian johdosta. Hoitokunnassa on viritelty myös esittelyvideon tekemistä Sukevan yhteismetsästä, ja pikkuisen siihen on jo kuvattukin. Video tulee sitten aikanaan.

Kokous-2020-Osallist
Kuvassa osakaskunnan kokouksen osanottajat … kuten näkyy osa sai istuinpaikan.

 

Vaikka tilanne on vaikea koronavirusepidemian johdosta, elämä jatkuu Sukevan yhteismetsässä normaalisti. Kevään tullessa maastoon päästessä alkavat istutustyöt, raivaukset ja tien  peruskorjaus Järvenpääntiestä Virsumäkeen ... Jutkulalle … Pappilanmäen kautta Järvenpääntielle. Myös pistot Karhulehtoon sekä Pulkanmäkeen korjataan.

Tiedotteet

Osakaskunnan kokous 19.03.2022 Lue lisää.

Uusi uutinen - Energiapuuta Lue lisää.

Osakaskunnan kokous 19.03.2022 kello 9.00, Neste Sukeva Linnanportti Lue lisää.

Tuhkalannoitetulla Raudansuolla ensiharvennus. Mukana myös Yaran lehtiartikkeli. Lue lisää.

MHY Savotan toimihenköt tutustuivat yhteismetsän koealoihin  Lue lisää.