Metsäkeskuksen henkilöstö vieraili 31.8.2021

Metsäkeskuksen henkilöstä vieraili Sukevan yhteismetsässä tutustumassa tuhkalannoitusalueisiin tiistaina 31.8.2021. Turvetuotannosta poistetut alueet tuhkalannoitettiin vuoden 2013 syksyllä traktorilevityksellä. Metsänhoidon johtavaasiantuntija Markku Remes toimi oppaana ja esitteli aluetta kun hän on seurannut tilanetta tuhkauksesta alusta alkaen.   

Metsäkeskuksen henkilöstö tutustui ensin Matti Kokkosen kuusentaimikkoon Somerokoskella jonka jälkeen siiirtyivät Sukevan yhteismetsän aluelle. Ensimmäinen pysähdys oli Jääsalmessa jossa käytiin tuhkatulla alueella. Tässä huomattiin hyvin miten tuhkaus oli vaikuttanut turvealueeseen jossa kasvoi kolmimetrinen rauduskoivu. Täällä Sukevan yhteismetsän hoitokunnan puheejohtaja Ari Sirviö esitteli Sukevan yhteismetsää ja tässä tehtyä tuhkalannoitus jolla saadaan lisää uutta metsäaluetta suhteellisen halvalla. Tästä siirryttiin tien toiselle puolen katsomaan tänä kesänä raivattua tuhkalannoitettua aluetta. Täällä oli poistettu koivut ja jäljelle jäi hyvin lähtenyt männyntaimikko. Alueella on vesihuolto kunnossa joka edistää taimikon lähtöä ja kasvua.  

Tästä siirryttiin Pihlajasuolle jossa tien eteläinen puoli tuhkalannoitettiin syksyllä 2013 ja pohjoinen puoli oli vielä silloin turpeenottoalueena mutta nyt siitä on pääosin turpeen nosto lopetettu. Eteläpuolella kasvaa tuhkatulla alueella hyvä taimikko jota raivatiin tämän kesän aikana. Pohjoispuolella katseltiin miltä näyttää nostosta poistettu turvesarka jossa on näkyvillä kiviä. Paikalla virisi hyvää keskustelua asiasta ja kaikki olivat yhtämieltä siitä että tuhkausta kannattaa tehdä turvealueille 

Tiedotteet

Sukevan yhteismetsän osakaskunnan kokous Lue lisää.

FINNMETKO2022 Lue lisää.

Tuhkalannoitustaa Lue lisää.

Kesäretki Lue lisää.

Tuhkalannoitus Lue lisää.