Suometsäpäivä 12.10.2023

Suometsäpäivään osallistui kuutisenkymmentä henkilöä. Linja-auto lähti Iisalmesta ja viitostien varrelta Takkobaarin levikkeeeltä nousi lisää porukkaa kyytiin niin että kuusikymmenpaikkainen bussi oli lähes täysi. 

Ensimäinen paikka oli Rahvaanmäentien varressa Ari Sirviön kohteet. Ensimmäinen kohden oli taimikko jossa kasvoi rinnan kuusi ja mänty sulassa sovussa. Ari oli taimikon käsitellyt jo kahteen kertaan. 

Toisessa kohteessa oli varttuneempi metsä jota oli hoidettu raivaamalla ja tuhkalannoittamalla sekä laitettu ojitus oli kunnossa.

Täältä matka jatkui Sukevalle Linnanporttiin luonaalle jonka tarjosi Keitele Group. 

Lounaan jälkeen matka jatkui Sukevan vankilan pohjoispuolelle Pihlajasaloon Sukevan yhteismetsään jossa ensimmäisessä kohteessa tutustuttiin tukalannoituksen vaikutukseen turvealueeseen. Retkeläiset saivat nähdä henkilökohtaisesti miten tuhlakannoitettu suo oli alkanut tuottaa sirkkataimia, horsmaa ja heinää. Paikka johon tuhkaa ei ollut tullut oli pelkkänä turvenaana vaikka  alueen tuhkauksesta on kulunut kymmenisen vuotta.

Toisena kohteena oli vuonna 2014 tehty koeala jossa oli neljällä eri tavalla kyvetty männyn siemen ja vieressä oli normaalisti taimettu alue. Koealalla oli kiva nähdä eri vaihto ehtojen vaiktus taimentumiseen. 

Suometsäpäivän järjestelyistä vastasivat metsäkestus ja Keitele sekä Sukevan yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Ari Sirviö.

Katso kuvat

Tiedotteet

Metsäkeskuksen vierailu 4.6.2024 Lue lisää.

Sukevan yhteismetsän kemeratuet Lue lisää.

Sukevan yhteismetsän osakaskunnan kokous 2024 Lue lisää.

Sukevan yhteismetsän osakaskunnan kokouksen pöytäkirja luettavissa.  Lue lisää.

Suometsäpäivä 12.10.2023